Scania & Atlas Copco
Scania Gemrok poranterä Gemrok pora
Gemrok metsässä
Gemrok yksityiskohta

Yritys

Olen porannut kaivoja Länsi­turunmaalla ja Turun saaristossa jo vuodesta 2004. Kaivon­poraus­taito kulkee jo toisessa suku­polvessa, sillä isäni on porannut jo pitkään porakaivoja meriteitse Turun saaristossa.

Olen ollut oppi­poikana Ruotsissa, joka tunnetusti on Norjan ohella maalämpö­poraamisen edelläkävijä­maa. Ruotsissa maalämpöä on hyödynnetty jo pitkään, mutta ympäristöystä­vällisenä ja "itsensä takaisin maksavana" energiamuotona sen suosio on kasvanut viime vuosina huimasti myös Suomessa.

Suhdetta naapurimaan ammattilaisiin pidetään yllä, kysellään sitten kuulumisia tai neuvoja. Ohjeita nuorelle yrittäjälle sieltä annetaan mielellään ja noin kerran vuodessa tavataan esimerkiksi alan messujen yhteydessä. Myös Suomessa on hyviä ja tärkeitä yhteistyökumppaneita muiden kaivonporausyrittäjien joukossa.

Kalustona toimii 12m pitkä, 4-akselinen Volvo kuorma-auto, jonka lavalla Atlas Copco kompressori ja GEMROK kumitelaporakone, jolla pääsee kätevästi ahtaisiinkin paikkoihin. Kompressorin voi tarvittaessa jättää jopa 200m päähän porauspaikalta. Sekä pienempi 2-akselinen Scania kuorma-auto vaihtolavalaittein, jota tarvitaan mm. porapölyn poiskuljettamisessa kaupunkialueella.